maailman tuhka

Lautta etenee verkon takana, maisema odottaa lunta, minä hypistelen viimeisillä rahoilla ostettua matkalippua, en tiedä ihan tarkkaan minne lautta on menossa, sataa kaatamalla. Laiturin lamppu sammuu, lapsi huutaa äitiä, pilvet laahaavat taivaalla, minulla ei ole kotia, minä olen pysyvästi retkellä. Ostan hiustenhoitoainetta. Minua naurattaa tämä irrallisuus, betoniset sillanpylväät pysäyttävät naurun. Ihmiset eivät tiedä miten ohut on se kulttuurin kerros johon he nojaavat, miten helposti siihen tulee reikiä ja halkeamia, ja mitä on sen takana kun se menettää uskottavuutensa ja katoaa. Miten samantekevä on heidän käsitteistönsä ja miten epävireisiä heidän soittimensa. Että se mitä he haluavat ei ole mitenkään voimassa. He kasaavat ympärilleen loputtomat määrät tuhkaa jota ei missään tapauksessa huomenna enää ole. Miten turhaan he tätä puolustavat koska tiedostavat olevansa väärässä. Tästä lautasta he eivät päästä irti. Ilman tätä lauttaa he ovat haiden armoilla. Niiden hampaat kiiltävät heidän mielikuvissaan, ja mielikuva tarttuu heidän puheeseensa kun he puolustavat tuhkajärjestelmiään. Heidän tuhkajärjestelmänsä on maailman monimutkaisin. He ovat lähettäneet varmuuskopion tuhkajärjestelmästä kohti Linnunradan kaukaisimpia kappaleita, jotta muutkin voisivat hyötyä heidän ainutlaatuisesta menetelmästään. He ovat varmoja siitä että tämänkaltaista edistystä olisi vaikea myöhemmin ylittää missään todellisuudessa. Siksi he palkitsevat toisiaan lakkaamatta, kaikkien pienimpien, mitään omistamattomien ja lahjattomien sielujen kustannuksella. Se on heidän mielestään aivan oikein ja kohtuullista. Kukaan ei uskalla vastustaa heitä. He ovat viisaita, kauniita ja nuoria. He omistavat tuotantolaitokset, tiedotusvälineet, päättävät elimet, tiedemiehet ja lääkärit. Ja tuhka kuuluu vain heille. Vain he osaavat antaa sille oikean arvon. Vain heidän valmistamansa tuhka on voimassaolevaa. Kaikki muu kuuluu tuhota. Tai sitten he vievät sen omiin säilöihinsä. Tämä maailma on täynnä houkkien tuhkasäiliöitä.