Maailman reunalla tapasivat hetkeä ennen syöksymistä
Ohikiitävän hetken kuulivat purojen solinan
Kiihkeästi puhuivat taivaan väreistä, sanomatta sanaakaan
Laulusta kuumeisina juopuivat kaiken kauneudesta
Nukahtivat ihon poimuihin uskoivat hyvään
poimittuaan yökaudet tähtiä, jumalten pölyä.
Näkivät unta ystävyydestä ja heräsivät ikävään.
Punaisen hiekan maassa aurinko poltti karrelle
kaiken mitä se löysi; säteet leikkasivat käsiä jalkoja ja päätä
yön tullen oli kaikki mustunutta lasia, lumi satoi kaiken päälle.
Talvet jäivät pohjoisesta pois, rakkaus kitkettiin
häpäisemällä kaikki mikä oli totta ja oikeaa.
Maailma todettiin litteäksi, eivät sen pinnalla asuvat
enää voineet nähdä toisiaan.
Ilo kannettiin hautaan, sanat naulattiin arkun kanteen
Ei mitään kysyttävää siitä mitä jäi jäljelle
harmaat aamut ja kylmyys jäsenissä
epätoivon siemenistä kasvanut metsä
josta hyväätekevät puut oli kaadettu
Joku etsi pimeässä jalansijaa hauraan pilven reunalta
Ihmisestä voi havaita patsaan muodon ja pinnan karkeuden
Heitä seurasi jokin sota, ja he etsivät poispääsyä
seinän jälkeen seinä, seinän jälkeen seinä
Kengät, jotka muuttavat kävelijän hirviöksi,
jokaisen paitsi yhden;
Onnettomuuden jälkeinen hajoaminen
yhteen sirpaleeseen samaistuminen
jokainen vaihtoehto on väärä, paitsi yksi.
Kappaleet monentuvat etäisyydessä,
aikajanalla kutistuvat etkä sinä mahdu
elämä jatkuu klaustrofibiana jonkun ajatuksissa eikä pysähdy,
taukoa ei tule ennen kuin kaikki ajatukset loppuvat
sääntöjen muodostamat rajat puristavat litistävät vääristävät
He kohtasivat vain hetkeksi koko elämänsä aikana
hetken aikaa muistivat olemassaolon.
Tunsin kerran sinut & tunsin kerran erään
joka käänsi taivaalle selkänsä.
